Jaakko Naski

Mihin vihapuhetta tarvitaan?

Eri ministeriöiden asettaman työryhmän laatima raportti vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamisesta julkaistiin äskettäin. Se on saanut osakseen runsaasti huomiota, kuten tietysti odottaa sopii. Kritiikkiä on esitetty esimerkiksi sen käsitteellisestä sekavuudesta ja varsin läpinäkyvästä pyrkimyksestä vakiintuneiden intressien vallan pönkittämiseen, joka puolestaan vaikuttaisi kumpuavan toisaalta yleisemmästä huolesta yhteiskunnallisen vakauden rapautumisesta ja toisaalta spesifisemmästä huolesta siitä, että varsinkin nuoret altistuvat uusien kommunikaatioväylien kautta heitä mahdollisesti vahingoittavalle kielenkäytölle. Tällainen kritiikki on nähdäkseni aiheellista, ja erityisesti sopii kysyä, missä määrin valtiovallan tulisi puuttua ihmisten keskinäiseen kommunikaatioon ja verkottumiseen, vaikka tämä tapahtuisikin yleisen sosiaalisen kontrollin ulottumattomissa. Koska tällaisia asioita on kuitenkin käsitelty jo jokseenkin ansiokkaasti esimerkiksi täällä, keskityn tässä viharikoksen ja vihapuheen määritelmien ja yleisten tulkintojen sokeisiin pisteisiin.

Kumpikin käsite määritellään raportin liitteenä olevassa selvityksessä. Viharikoksesta kerrotaan seuraavaa:

”Suomen lainsäädäntö ei määrittele erikseen viharikoksen käsitettä. Viharikoksella tarkoitetaan yleisesti henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehtyä rikosta, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan. Viharikoksen määritelmä täyttyy jo silloin, jos tekijä olettaa uhrin kuuluvan johonkin yllämainituista viiteryhmistä. Täten uhrin todellisella viiteryhmällä ei ole merkitystä.”

Vihapuhe puolestaan tarkoittaa seuraavaa:

”Vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.” […] Toisaalta näiden määritelmien tarkoitus ei ole oikeudellinen arviointi vaan tietoisuuden lisääminen.

Ensiksi on huomattava, että viharikoksen määritelmä on näistä kahdesta tarkempi ja siksi parempi. Vihapuheen määritelmässä puolestaan jää enemmän avoimeksi se, sovelletaanko sitä kaikkiin kielenkäyttäjiin vai vain niihin, jotka puhuvat pahasti ulkomaalaisista ja juutalaisista. Etnisyyden voidaan tietysti katsoa viittaavan keneen tahansa, mutta ulkomaalaisvastaisuuden ja antisemitismin erikseen mainitseminen antaa aihetta muodostaa tulkinta, jossa vain Suomessa olevat vähemmistöt voivat joutua vihan kohteeksi. Tätä tulee tietysti välttää, jotta voidaan ehkäistä vähemmistön tyranniaa. Vaikka kyseessä ei olekaan lakitekninen käsite, tulee vihapuhe määritellä vähintäänkin yhtä inklusiivisesti ja tasapuolisesti kuin viharikoksen käsite.

Epäselvistä määritelmistä saattaa nimittäin seurata sellainen epätoivottava tilanne, jossa viharikoksen tai -puheen kriteerien voidaan katsoa täyttyvän jo siksi, että tekijän ja kohteen etninen tausta tai kieli ja kulttuuri ovat toisistaan poikkeavia, ilman että täytyy näyttää toteen mitään erityistä vihamotiivia. Tästä onkin jo havaittavissa merkkejä: esimerkiksi entinen kansanedustaja Jani Toivola kävi jokin aika sitten MTV3-kanavan Studio-ohjelmassa kertomassa, miten on joutunut elämässään rasismin uhriksi. Tämä siksi, että häntä on nimitelty ja suljettu pois porukoista sanankäytöllä, joka on perustunut hänen ihonväriinsä tai etnisyyteensä liittyviin piirteisiin. Koska olen itsekin kokenut nimittelyä ja syrjintää, heräsi mielessäni kysymys, että jos Toivolan kiusaaminen oli rasistisesti motivoitua, niin millä selitetään jonkun muun kokemaa kiusaamista, jossa sekä kiusaajalla että kiusatulla on saman sävyinen iho ja samat kulttuuriset käytännöt? Samoin voi kysyä, että miksi itse tasavallan presidentti katsoi aiheelliseksi puuttua lapsen huonoon kohteluun silloin, kun kiusattu 11-vuotias Valtteri oli ihonväriltään tumma? Mistä johtuu se, että tummaihoisuus on Suomessa asia, joka ravistelee koko etablementtia huipulla saakka? Näiden anekdoottien perusteella vaikuttaa siltä, että jonkinlaista viha- tai rasismimotiivia epäillään, jos teon kohde ei ole vaaleaihoinen. Ja vaikka joskus olisi toisinkin päin, tulisi vihahommia puuhailtaessa pitää huoli siitä, että ihonväristä ei tule mitään rikosta tai muuta insidenttiä selvitettäessä asiaa automaattisesti pahentavaa tai paisuttelevaa tekijää silloin, kun mitään selvää vihamotiivia ei ole.

Yleisempi ja vakavampi ongelma on kuitenkin se, että esimerkiksi vihapuheen määrittelyn tai rangaistavuuden tarpeellisuutta ei oikein osata perustella mitenkään selkeästi. Raportin aluksi kyllä todetaan, että vihapuheella saadaan dehumanisoitua vihollinen sodan tai konfliktin aikana, ja että esimerkiksi juutalaisiin kohdistunut vihapuhe oli eräs holokaustin mahdollistanut tekijä. Vaikuttaisi kuitenkin olevan niin, että vihollista dehumanisoidaan vasta sitten, kun ollaan jo sodassa tai ainakin lähellä sitä. Vihapuhe ei siis tällöin ole syy, vaan pikemminkin seuraus, joka näkemys on myös tämän raportin perusta: vihapuheen kerrotan olevan sidoksissa yhteiskunnan ristiriitoihin, joiden luomasta maaperästä se nousee ja joita se ruokkii. Toisaalta kansanryhmiä vastaan kiihottamista käsittelevä lainsäädäntö tietääkseni jo kattaa kaikenlaiset joukkotuhoon ja väkivaltaan yllyttävät puheet, joten tältäkin osalta vihapuheen tarpeellisuus jää hieman hämäräksi.

Mitä viharikollisuuteen yleensä tulee, voidaan Wikipedia-tasoisella ymmärryksellä spekuloida, että vihan luokittelu rangaistusten koventamisperusteeksi ei ole mitenkään erityisen vakuuttavaa tai yksiselitteisen toivottavaa. On epäselvää, miksi juuri viha olisi kaikista rikollisuutta motivoivista tekijöistä kaikkein vaarallisin, tai miksi viharikokset olisivat muita rikoksia haitallisempia. Vaarana tässä on, että vihamotiivin lisääminen rikoslakiin kaventaa ajattelun vapautta ja heikentää eri ryhmien välistä luottamusta. Paradoksaalisesti voi siis käydä juuri päinvastoin kuin pitäisi, eli puhe vihapuheesta lisää epäluuloisuutta kanssakäymisessä ja näin heikentääkin yhteiskunnallista vakautta. Koska viharikoksia pidetään erityisen haitallisina monikulttuurisissa yhteiskunnissa, ei ole mikään ihme, että monikulttuurin vastustajat pitävät vihapuhekeskustelua lähinnä pyrkimyksenä tehdä Suomesta entistä monikulttuurisempaa maata. Koska monikulttuurisuuskehitystä perustellaan usein vasemmiston laajalti kritisoimalla vaihtoehdottomuusretoriikalla, ja koska myös vihapuhe vaikuttaa heikosti perustellulta käsitteeltä, vedetään tästä helposti se johtopäätös, että tällaisten raporttien ainoa tarkoitus on keksiä tapoja, joilla Suomesta saadaan tehtyä puoliväkisin entistä etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoisempi.

Raportin lopuksi esitetään erinäisiä toimenpide-ehdotuksia, joiden keinoin halutaan edistää eri ryhmien välisiä hyviä suhteita ja vähentää eriytymistä. Kuten odottaa sopii, ne perustuvat erilaisten toimenpiteiden ja instanssien ”lisäämiselle”, ”vahvistamiselle”, ”kehittämiselle”, ”edistämiselle”, ”parantamiselle”, ”varmistamiselle” ja niin edelleen. Ottamatta kantaa ehdotusten laatuun, haluaisin esittää itsekin muutaman toiveen asiaan liittyen. Ensinnäkin on käsitteellistä epäselvyyttä vähennettävä tuottamalla tarkat ja mahdollisimman vähän tulkinnanvaraiset määritelmät esimerkiksi vihapuheesta. Toiseksi tulee pyrkiä selvittämään mahdollisimman luotettavasti niitä seurauksia, joita erilaisten vihamotiivien lisäämisellä rikoslakiin, opetussuunnitelmiin tai julkiseen keskusteluun yleensä on. Kolmanneksi tulee toimittajien ja muiden yhteiskunnassa kuuluvien henkilöiden välttää siihen ansaan astumista, jossa konflikteja tai ristiriitoja selitetään automaattisesti vihalla tai rasismilla siksi, että niiden osapuolilla on erivärinen iho tai erilaiset kulttuuritaustat. Viimeisimpänä tulee kultivoida ihmisten omaa kykyä reagoida loukkauksiin ja kaltoinkohteluun sekä puolustaa itseään tavoilla, jotka eivät aina vaadi auktoriteettien tai yhteiskunnan väliintuloa. Tässä siis pätee jokseenkin sama kuin ilmastonmuutoksessa: ilmiön torjumisen lisäksi tulee resursseja käyttää sopeutumiseen ja reagointiin, sillä siitä on apua tässä ja nyt eikä ainoastaan joskus tulevaisuudessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Onko nalkuttaminen vihapuhetta ja mihin sitä tarvitaan?

Toimituksen poiminnat