Jaakko Naski

Rasismin tutkimuksesta, osa II: Konteksti ja päättely

Rasismi ja sen määrittely sekä käsitteellistäminen puhuttaa jälleen (olen käsitellyt asiaa aiemmin Kanava-lehden numerossa 3/2019 sekä täällä). Tällä kertaa sysäyksen keskustelulle on antanut perussuomalaisten nuorten äskettäinen ulostulo Twitterissä, jossa annetaan varsin suorasti ymmärtää, että Suomessa ei ole tilaa tummaihoisille ihmisille. Tempausta onkin kritisoitu varsin laajalti, ja viimeisimpänä käänteenä spekuloidaan PS-nuorten valtionavustuksen takaisinperinnällä, ja kyseinen tviitti onkin ilmeisesti poistettu. En aio tässä kritisoida saati puolustella PS-nuoria sen enempää. Tulin kuitenkin kielestä kiinnostuneena kiinnittääkseni huomiota siihen, miten asiasta väännettäessä on korostettu kontekstin merkitystä määrittelyn prosessissa. Käsittelen ensin rasistisen kontekstualisoinnin epäloogista luonnetta, ja tarjoan lopuksi toisen tavan yrittää ymmärtää asiaa.

Iltalehdessä haastateltiin rasismintutkija Anna Rastasta, jonka kerrotaan todenneen seuraavasti:

”Asioita tulkittaessa on aina huomioitava konteksti. Kun tiedämme, että perussuomalaiset nuoret on esittäneet julkisuudessa rasistisia näkemyksiä ja kun puoluekin ratsastaa muukalaispelolla, uskottavin tulkinta on, etteivät perussuomalaiset nuoret halua Suomeen tummaihoisia ihmisiä. Siis ilmiselvästi rasistinen viesti […].”

Samoin Rastas esittää, että jos tämä rasistinen tulkinnan konteksti suljetaan pois, voidaan tviittiä tulkita myös siten, että siinä vastustetaan perheitä, heterosuhteita tai onnellisuutta. Tilanne vaikuttaa kummassakin tapauksessa PS-nuorten kannalta erittäin epäedulliselta, eivätkä heidän pyrkimyksensä kontekstualisoida asiaa keskustelun herättämisen tai Suomen autonomisen päätöksenteon termein vakuuta ketään.

On kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten Rastaan johtopäätös viestin rasistisuudesta perustuu virhepäätelmälle: koska perussuomalaiset nuoret ovat aiemminkin sanoneet rasistisia asioita, on heidän viimeisintäkin viestiään pidettävänä rasistisena. Johtopäätös ei siis tässä seuraa premissistä, vaan edellyttää, että hyväksymme ajatuksen, jossa aiemmat teot määräävät niitä seuraavien tekojen arvottamista ja tulkintaa. Näin ollen argumentti ei onnistu täysin vakuuttamaan, vaikka olisimmekin valmiita hyväksymään erilliset väitteet sekä kyseisen tviitin että PS-nuorten rasistisuudesta.

Toinen esimerkki nykyään varsin usein kohdattavasta epäloogisesta päättelystä on kehämäinen väite, jonka mukaan esimerkiksi vähemmistöille ei saa nauraa, koska tämä ylläpitää vähemmistöjä sortavia rakenteita. Nämä rakenteet puolestaan ylläpitävät vähemmistöille nauramisen tapaa, joka siis jälleen ruokkii niitä rakenteita, joista tämä nauru kumpuaa. Mekanismi on siis jokseenkin seuraava: ainoastaan hyväksymällä sekä premissin että johtopäätöksen samalla pläjäyksellä voimme hyväksyä väitteen totuudenmukaisuuden, sillä sekä johtopäätös että sen premissi vaativat kumpikin omaa erillistä todisteluaan. Tällainen ajattelu tietysti turhauttaa rationaaliseen ajatteluun sekä logiikkaan taipuvaisia ihmisiä varsin perinpohjaisesti, eikä olekaan mikään ihme, että esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa ollaan rasismin harrastamisessa paljon meitä pidemmällä) konservatiivisemmat kommentaattorit ovat esittäneet, että rasismin vastustus ja muut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ohjelmat muistuttavat enemmän uskontoa kuin tiedettä. Tähän uskontoon siis kuuluu kehämäisten ja muutoin epäloogisten opinkappaleiden kritiikitön toistelu sekä julkiset katumusharjoitukset silloin, kun dogmia vastaan on rikottu esimerkiksi omien aivojen käytön seurauksena.

Palataan vielä konteksteihin. Tähän mennessä on siis esitetty, että kohu voidaan kontekstualisoida tai kehystää joko (ilmeisen epäloogisen) rasismin tai keskustelun herättämisen käsittein. On kuitenkin olemassa ainakin eräs toinenkin tapa yrittää ymmärtää tätä asiaa, nimittäin huoli suomalaisen kulttuurin ja suomen kielen asemasta. Kun siis mietitään, kulkeeko Suomen raiteilla pellava- vai käkkäräpäitä, mietitään sitä, säilyykö suomalaisuus ja missä muodossa. Tässä voidaan tarkastella vaikkapa Wikipedian tarjoamia lukuja ihan globaalilla tasolla. Suomen suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat virolaiset (joita on maailmalla n. 1,2 miljoonaa), venäläiset (n. 129 miljoonaa), irakilaiset (Irakissa n. 37 miljoonaa ihmistä, mutta katsotaan etnisyydeltään osaksi 450-miljoonaista arabien ryhmää), kiinalaiset (han-kiinalaisia on n. 1,3 miljardia) ja ruotsalaiset (vajaat 8 miljoonaa). Näistä ainoastaan virolaisia on siis maailmassa vähemmän kuin suomalaisia. Samoin Suomessa jo vähemmistöasemansa varsin vakiinnuttaneiden etnisten ryhmien koko maailmanlaajuisesti on mielenkiintoinen seikka. Juutalaisia on esimerkiksi maailmalla vajaat 18 miljoonaa, romaneja noin 12 miljoonaa, sekä tataareja heitäkin noin 5 miljoonaa. Saamelaisia sentään on enintään vain 100 000, joten heidän vähemmistöstatuksensa on ainakin tässä luennassa oikeutettu.

Tarjoan siis lopuksi ilmaisen vinkin kaikille rasisteille ja toksisille nationalisteille, silläkin uhalla, että ammun tässä itseäni jalkaan: vähemmistöistä ja kulttuurien monimuotoisuudesta on ihan luvallista ja tavallista olla huolissaan, ja tarjoamieni lukujen valossa suomalaisuus ei ole mikään erityisen voimakas tai väkirikas kulttuuri. Tämä on toki yksinkertaistettu lähestymistapa, mutta provokatiivisiakin ulostuloja voi siis perustella muullakin kuin halulla herättää keskustelua, kunhan malttaa tehdä läksynsä ensin. Myös vähemmistöjen oikeuksista huolestuneiden toivoisin ottavan enemmän kantaa siihen, mikä Suomen ja suomalaisuuden rooli maailmassa tulee tulevaisuudessa olemaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Joskus voi olla rasisti myös omaa rotuansa kohtaan.

Jarkko Mynttinen

Kirjoitat ihan viisaita ja hyvin perustellen. Ongelma vain on siinä, että 95% täällä olevista lukijoista ja kommentoijista eivät ymmärrä sanomastasi juuri mitään. He eivät tarvitse premissejä loogisten johtopäätösten tekemiseksi. Heidän premissejä ovat luulot, uskomukset, ennakkoasenteet ja tunteet, erityisesti vihan tunteet.

Toimituksen poiminnat